LUOTSILAISIA EDUSKUNTAAN!

Torstaina 22.11. kukonlaulun aikaan lähti Työtoiminta Viisarin ja Majakan asiakastyöntekijöistä koottu delegaatio kohti Suomen eduskuntaa.

Turvatarkastus meni suuremmitta kommelluksitta, mitä nyt hiukan metallinpaljastin piippaili, eikä ihme: Olihan liikkeellä rautainen ryhmä.

Meitä opasti asiantunteva opas, joka esitteli meille upean, vastaremontoidun eduskuntarakennuksen. Talo teki ryhmäämme suuren vaikutuksen kauneudellaan ja arvokkuudellaan.

Esittelykierroksen jälkeen meidät opastettiin SDP:n eduskuntaryhmän ryhmähuoneeseen, jossa nautimme kahvit.

Kansanedustaja Tarja Filatov saapui juuri sopivasti kahvihetken päätteeksi kertomaan meille työstään eduskunnassa. Tarja tuntee eduskuntatyön läpikotaisin, onhan hän ollut kansanedustaja vuodesta 1995, joista seitsemän vuotta työministerinä.  Ryhmämme oli etukäteen miettinyt kipakoita kysymyksiä, joihin saimme Tarjalta asiantuntevia vastauksia. Monista kysymyksistä huokui läpi huoli pienen ihmisen pärjäämisestä kovien arvojen maailmassa, ja Tarja jakoikin huolemme tässä asiassa.

Juuri kun olimme poistumaisillamme, tuli ryhmähuoneeseen piipahtamaan Salatuista elämistä ja Toisenlaisista frendeistä tuttu Sanna Sepponen, joka työskentelee eduskunnassa neljänä päivänä viikossa viisi tuntia kerrallaan. Iloinen Sanna toivotteli meille mukavaa päivän jatkoa, ja Salkkari tähden tapaamisesta ilahtunut ryhmämme suuntasi kohti lounaspaikkaa.

Hermannin kaupunginosassa sijaitseva Ravintola Kellohallista oli meille varattu iso pöytä, jonka ääressä nautimme runsaan salaattipöydän antimien lisäksi maissikanaa ja karitsanlihaa. Jälkiruuaksi kahvit, ja olimme valmiit kotimatkalle. Mukava reissu!

Mika Mäkinen

Hämeenlinnan Seudun Työvalmennussäätiö Luotsi, 34 Parolantie, Hämeenlinna, 13130, Finland